"Sulle laulan, neiti kesäheinä”
(Laulun otsikosta voi avata kuúntelulinkin)
1. Sait multa kukkaset toukokuun (Greensleeves)
1.
Sait multa kukkaset toukokuun
ja sen tuoksun sait sekä hurman muun.
Sait linnun laulun ja lämmön maan
ja se kaikki on ainiaan sun vaan.
Voi vaieta lintunen
ja on kerran päättyvä lento sen.
Voi häipyä vuodet pois
vaan yhteinen onnemme ei vois.2.
Sait syksyn tuulen ja talven jään
ja sait harmaat päivät ja poutasään.
Sait käydä taivalta vaarojen
ja sä kuljit kuin riemuiten tien sen.
Voi himmetä loiste kuun,
ja voi syksy riipiä lehdet puun.
Voi häipyä vuodet pois,
vaan yhteinen onnemme ei vois.1.
Edelweiss, edelweiss, kukka viattomuuden,
valkoinen, hentoinen, uskon sain sulta uuden.
Kukkanen alppien rinteiden, kestät jään ja tuulen,
edelweiss, edelweiss, uskon sain sulta uuden.2.
Edelweiss, edelweiss, kukka kaukaisten vuorten,
valkoinen, hentoinen, kukka sydänten nuorten.
Alppien, kotimaan kaukaisen terveiset tuot kaukaa,
edelweiss, edelweiss, usko sydänten nuorten.1.
Minä keltaruusun kerran
näin mailla Texasin,
vain mulle hymyn silloin,
soi ruusu kaunehin.
Kun luotaan minä lähdin,
jäi kukka itkemään,
vaan onnellinen silloin
en kai ollut minäkään.Moni poika hänen laistaan ei kohtaa milloinkaan.
Kuin kastehelmet kirkkaat on hällä katseessaan.
Monta sievää kukkaa elämä myös minun tiellein toi,
mutta keltaruusun vertaa minä en vain löytää voi.2.
Kerran Rio Granden rantaa
kun hiljaa astelin,
niin siellä keltaruusun
ma jälleen kohtasin.
Kun kuljin häntä kohden,
hän katsoi kysyen:
Kai vielä sentään muistaa
voit sä keltaruususen?Moni poika hänen laistaan...
3.
Häntä etsimään nyt lähden
ja löydän varmaankin.
Suo mulle hymyn jälleen
tuo ruusu kaunehin.
Mä silloin tartun banjoon
ja ryhdyn laulamaan:
Oi, keltaruusu Texasin!
Oon luonas ainiaan.Moni poika hänen laistaan...
1.
Anttila nyt ampaisee ylös vuoteeltaan,
aurinko on korkeella, kevättuuli lounaassa.
Niityllä hän tanssii järin yöpaidassaan,
lauluhunsa yhtyä saa kuka vaan.
Kuikkaemo uittaa jo untuvaisiaan,
peipponenkin helskyttää riemulaulujaan,
katso kuinka kukkaakin monta on jo kevätniityllä:
orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.2.
Palttinainen paita se vain hulmuaa,
Anttila kun karvaisia kinttujaan viskoopi.
Anttilalle auki on taivas ja maa,
oravalle kuuseen hän näin huudahtaa:
-Tunnetko sä, Kurre, kuka tanssija on tää,
kuule, käki kukkuu taas lempisävelmää,
katso, väriloistossaan tervehtii jo kevätniityllä:
orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu!3.
Kukkasista kietoo nyt mies seppeleen,
sen hän panee harmaaseen pörröiseen päähänsä.
Laulaen hän tanssii taas perähuoneeseen,
lapset ylös kirmaisten hokee äidilleen:
-Katso, isi tanssii, hän morsian on kai,
mistä hän tuon hunnun ja kukkakruunun sai,
noinko monta kukkaa jo puhjennut on kevätniityllä:
orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu!4.
Anttila on vanha, mutta tanssii hän vain,
häll' on paljon huolia, rahat on tiukalla,
harvoin saa hän huilia, työtä piisaa ain',
millä tavoin pärjää, ei tiedetä lain.
-Tietänee sen kuikka, joka salmen suussa sous,
peippo sekä orava, joka oksallensa nous,
tietänee sen kukkaset, jotka loistavat kevätnurmella:
orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.Ken vois liekin sammuttaa,
silloin kun se leimahtaa
alla kuuman auringon.
Monta tielles lennähtää
virvatulta viehkeää,
yks vain niistä kaunein on::,:Liljankukka lumivalkoinen,
sun kerran poimin, mutta tiennyt en
jäi muisto mulle kaunein, jäi kaipauskin,
ja se on yhä sammumaton
Liljankukka, arvannetko tuon,
on aatos lämmin, jonka sulle suon.
Ei toista löydy koskaan
niin kuin sinä vaan.
Ystäväin, sulle syömeni jäi. :,:1.
Von Döbeln joukkonsa Juuttaalle toi
ja synkkinä kanuunat ne soi.
Vuonna kahdeksantoist' nolla kahdeksen kai,
tuskin viistoista vuottansa täyttää mies sai.
Puisen ristin sai hän, kummun vähäisen niin,
kun illalla kaatuneet haudattiin.
Jostakin ystävä tuntematon,
kukan haudalle taittanut on.Se ruusu on kirkasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa.
Se ruusu on kuollut kuin kuoli hän.
Ken vei, ken vei elämän.2.
Satakymmenen vuotta kun meni niin,
nyt Tampereen hangilla taisteltiin.
Oli veljeä vastassa veli nyt, vaan
he kumpikin kaatuivat puolesta maan.
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon.
Ei toki niin - joku kummankin luo
kuin salaa ruusun tuo.Ne ruusut on puhdasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa.
Ne ruusut on kuolleet ja kuihtuneet.
Ja kiistat on kadonneet.3.
Kun Summa petti he juoksivat pois,
hän joukossa myös, kuka tuomita vois.
He kuulivat vain yhden räjähdyksen
ja sankarin osan he saivat myös sen.
Ette kuvia heistä kirjoissa nää,
ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää.
Nyt melkein tyhjälle arkulle näin,
ruusu hentoinen jäi ystäväin.Se ruusu on puhdasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa.4.
Ja mitä sitten niin kuinka on nyt.
Jo moni sitä on kysynyt.
Niin ei käydä saa milloinkaan uudestaan,
ei hulluutta päästää saa jatkumaan.
Meidän isämme isät ja isämme niin,
ovat kaatuneet taistoihin mielettömiin.
Turhaanko? Ei, mutta tunnustakaa:
nyt ei miekalla oikeutta saa.Vain ruusu on kirkasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa.
Se ruusu on hehkua sydämen,
eikä kuihdu purppura sen.1.
Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan.
Kaupungista kuulen mä valssin niin kaihoisan.
Pihlajasta se kertoo, on tuttu tarina sen.
Muistan Uralin rinteiltä valkolatvuksen.Niin kuin seppelepäinen vain nuori morsian on,
kukkii pihlajahuntu tuo alla auringon.2.
Kauas tuonne jääneen mä tiedän pihlajan
Kauas kulki tieni, jäi hän, jota rakastan.
Syksyn punaiset marjat kuin kyynel pihlajan on.
Itkin pihlajan lailla, on sydän onneton.Niin kuin seppelepäinen...
3.
Kenties kerran vielä soi tuuli lauhemmin,
kaupunkien pauhu jää taakse viimeinkin.
Missä pihlaja kukkii, taas armaan nähdä mä saan.
Luonto puhkea kukkaansa jälleen kauneimpaan.Silloin seppelepäinen taas nuori morsian on.
Loistaa pihlajan huntu, tuo alla auringon.(Kuorolauluja tähän väliin:
Tuomi on virran rannalla
Yksi ruusu on kasvanut laaksossa
Kesäillan valssi)1.
Isotaattoni mun ampui saaliin juoksuhun,
mutta illoin tyttöin suu maistui kun vaan paistoi kuu.
Silloin suudella voi, satakielen laulu soi.
Lempiväiset, jälkeen jääneet vielä laulaa näin::,: Kerran, viel', kerran viel', kerran viel'
laulaa oi, satakiel' Kerran, viel', kerran viel',
kerran viel' niin kuin silloin laakson tiell'. :,:2.
Vuodet vieri, hän vaan yhä muisti nuoruuttaan,
kuin ennen torvet soi, kuinka saaliin saada voi.
Kauniin neidon silmiin vaan, jos hän sattui katsomaan,
silloin muistot jälkeen jääneet vielä lauloi näin::,: Kerran, viel', kerran viel' ...
1.
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.2.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.1.
Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuon usein tuntenut oon raskahasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.2.
Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta,
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä on niin monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?3.
Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
Kuin heinää, miestä, toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?4.
Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset,
ja nuori mies on hautaan valmis jo.5.
Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen.6.
On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi,
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.7.
Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääl aatteet levähtää, kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapin maan.8.
Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän,
jos muutattekin maihin etelän!9.
Oi oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista,
ja turvaisa on rinne tunturin.10.
Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen, jään,
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään.
Ne sammalmättäällään ihmetellen hiljaa kuuntelee,
kun metsätuuli puissa humisee.Se kertoo, kuinka lähteellä keijut karkeloi
ja kuinka kesäyössä noin sirkkain viulut soi.
Ja kuinka jälkeen sen syksyn alle hiljaa nukkuu maa
ja kuinka valkovuokot katoaa.Luoksein käy, lämmin läntinen tuulonen
värjyen, pieni kielo, sua kaipaelen.
Kevätauringon säde lehdoissa leikkiä lyö,
tule jo, odotan sua, ennen kuin saapuu jo ylleni yö.Kun taivas ja maa kesän tuoksuja on tulvillaan,
unohdan silloin mä sen, pian kuolohon käyn kalveten.
Mullassa maan uinua saan,
lumihiutaleet leijuu niin hiljaa mua tuuditellen
keväimehen, kerran mi saapuvi taas uudelleen.1.
Suvituuli kun oksissa soittaa,
linnut ilmoille laulunsa suo.
Kukat kauniit taas puhkeaa kukkaan,
kesä kaiken sen tullessaan tuo.
Tää valssi näin meille nyt kaikaa, on päivämme onnellinen,
ja luonto on pujennut kukkaan, kun alkaa tää tie yhteinen.Näin valssi kun soi, sinut rakkahin vierellein toi.
Kun kanssas löysin onnenmaan, en pois mä tahdokaan.
Oi rakkaani mun, nyt en lähdekään luotasi sun.
Tää päivä meidät yhdistää, sun luokses nyt mä jään.2.
Sulle syömmeni nyt tahdon antaa,
olen luonasi onnellinen.
Tie elämän käy taivaanrantaan,
nyt yhdessä kuljemme sen.
Ei huomista päivää voi tietää,
se ilon vai surunko tuo,
mut kanssasi elämän tiellä
me kestämme minkä se suo.Näin valssi kun soi...
1.
Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät
ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät.
Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan,
julistaa kunniaasi.2.
On täynnä vettä virtasi, janoiset siitä juotat
ja runsaan siunauksesi maan kasvulle nyt tuotat.
Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat auringon nousun, laskun maat
iloksi ihmisille.3.
Taas, Herra, askeleistasi maa uhkuu muhevuutta.
Ajallaan annat sateesi, saa pellot voimaa uutta.
Näin, Herra, vuoden kaunistat ja työmme siunaat, vahvistat,
suot nousta kultaviljan.4.
Jumala, hiljaisuudessa sinua Siion kiittää.
Kansaasi siunaat rauhalla, kaikille armo riittää.
Anteeksi annat velkamme, pois nostat raskaan kuormamme,
me siitä riemuitsemme.5.
On autuas, ken olla saa Jumalan kartanoissa,
ylistää Luojan kunniaa pyhien asunnoissa,
kun hyvyydellä huoneesi, rauhalla läsnäolosi
ravitset, Herra, meitä.Oi, lennä, lennä pääskynen, tuo riemu rintaan ihmisten,
ja kanna, tuuli kaipauksein iltapilvellen!
Oi, paista päivä lämpöinen, suo lahjojas maan lapsillen!
Yö tumma, soita tuuditellen päivä unehen!Katse kun sammuvi auringon, kaipuu jää jälkeensä lohduton. Kasteessa nurmikko kimmeltää, leinikön lehdelle kyynel jää. Kuusiston helmassa helkähtää rastasten laulu ja tervehtää paistetta päivän, mi kiiruhtaa levolle metsien merten taa.
:,: Pääsky, sirkkunen olla soisin, pilven myötä karkeloisin yli vuorien, alitse auringon taivaan rantojen taa.:,:
Iltahämy maita varjoo, satakieli vaikenee.
Metsä, maa levon saa, tuuli uinahtaa. Matkamiehen askel sammuu suviöisen sumun taa. Oksallansa lintu rauhan saa. Minne kulki, mistä lähti, minne asti ennättää? Kuka ties, matkamies puolitiehen jää. Taivahalla iltatähti anna suunta, näytä tie, mistä polku matkamiehen vie!Kuulen iltakellon yli niityn, pellon. Ääni kauas kantaa sinivettä, rantaa. Elo parhain, halvin, kuni kaiku malmin täällä hetken helkkää mitä jälkeen jää? Ilo sentään olla suvi vainiolla kesä pääskyn lailla huolta, tuskaa vailla, punertaissa päivän alla pilven häivän hämyn langetessa, yö kun ennättää.
Katse kun sammuvi auringon, kaipuu jää jälkeensä lohduton: Kasteessa nurmikko kimmeltää, leinikön lehdelle kyynel jää.
Oi, paista päivä lämpöinen, suo lahjojas maan lapsillen! Yö tumma, soita tuuditellen päivä uneen! Lennä, oi lennä, sä pääskynen pien! Oi, lennä, lennä! Kaipuuni kauaksi pilvihin vie. Oi, kanna kaipuu! Paista, oi päivä ja lahjojas suo! Oi, paista, päivä! Saavu jo yö, rauha minulle tuo! Jo rauha minullekin tuo!
