Erään laulajan tarina

Olen 63-vuotias ja eläkkeellä. Suurten ikäluokkien viimeisiä häntiä.

Kotona ei laulettu.
Kansakoulussa laulukokeet oli kauhun paikka, kun luokan edessä piti koulutoverien tirskunnan säestyksellä yrittää saada "pieni nokipoika vaan" pysymään katolla. Ei onnistunut. Laulunumero oli keskiarvoa alentava tekijä ja kauneusvirhe muuten hyvässä todistuksessa. Joinakin vuosina opettaja laittoi laulunumeron kohdalle vain viivan. Opettaja vain totesi, että ei se laulu nyt oikein suju. Ei paljon rohkaissut laulamaan.

Piano oli kotona, ja siitä opittiin nuotit äidin ohjauksessa. Mikael Aaronin pianokoulut I ja II tuli kolisteltua läpi keskikouluun mennessä. Oppikoulussa menin orkesteriin mukaan, ja siellä oli oboe ilman soittajaa, ja sitä sitten kiusasin useamman vuoden. Kesälomilla vielä kävin Lahden kaupungin nuoriso-orkesterin kesäleireillä.

Lauluharrastus koki vielä kolauksen, kun parikymppisenä vanhimman veljeni häiden aikoihin Kanadan Saskatchewanin Yorktonin kylässä kävimme kirkossa, mikä sielläpäin on joka sunnuntainen tapahtuma. Yritin veljeni kanssa kohteliaasti laulaa kirkkokansan mukana englanninkielisiä ja meille outoja virsiä. Tilaisuuden jälkeen morsiamen veli pääsi kuittaamaan, että "pojat, eiköhän sovita ,että ensi sunnuntaina kirkossa ette laula. Se kuulosti enemmän Jumalan pilkalta." Vitsiksihän se oli tarkoitettu, mutta ei niin pientä pilaa...

2006 tyttäreni poika innostui kitaran soittamisesta, ja muistin, että olihan minullakin vanha Landola kellarissa. Kaivoin sen esiin ja aloin palautella mieliin sormituksia ja sointuja. Tenniskaverini oli aikoinaan ottanut tunteja klassisen kitaran soitossa ja pian jo yrittelimme soittaa kappaleita kahdella kitaralla. Aika pian kävi ilmeiseksi, ettei sorminäppäryys enää tässä iässä kehity kovinkaan kummoisiin suorituksiin klassisen kitaran puolella, mutta sointujen avulla voisi säestää jos joku hoitaisi melodiapuolen.

2010 vuoden alusta Itä-Helsingin musiikkiopiston säveltapailun lehtori Heikki Varis alkoi eläkkeelle jäätyään vetää Variksen laulukoulu-nimistä viikoittaista lauluiltaa Laajasalon kirkolla. Vaimoni, jolla on kuorotaustaa, kävi muutaman kerran Heikin laulukoulussa, ja tuli siihen tulokseen, että tässä olisi minulle paikka. Kun vielä Heikki, jonka tunsin ennestään, lähetti terveisiä, että mukaan vaan, niin rohkaistuin kokeilemaan. Variksen laulukoulun missio on, että kaikki oppivat laulamaan. Ajattelin mielessäni, että on siinä sarkaa, ennen kuin minusta tulee laulaja.

Laulukoulun opetusmetodi perustuu unkarilaisen Zoltán Kodályn
konseptiin niin sanotusta relatiivisesta solmisaatiosta. Siinä yksinkertaisten lasten- ja kansansävelten avulla opetellaan länsimaisen musiikin perustana olevan diatonisen sävelasteikon intervalleja eli sävelien korkeuseroja toisiinsa nähden.

Äänen muodostuminen kurkussa on monien pienten lihasten yhteispelin tulos. Näitä lihaksia harjoittamalla saadaan aikaan eri korkuisia ääniä ja tarpeeksi monen toistokerran jälkeen eri intervallit alkavat löytyä helpommin ja helpommin.

Laulamisen opettelu on vähän kuin opettelisi ajamaan polkupyörää. Ensin kaikki lihakset jäykkänä opetellaan tasapainoa ja sitten vähitellen homma alkaa toimia. Laulamisessa alku on oman kokemukseni perusteella yhtä huteraa.

Alussa lauletaan vain parista nuotista muodostettuja lastenlauluja. Lauletaan niitä oikeilla sanoilla ja ns. laulunimillä, joilla opetellaan intervallit. Ja sama uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan. Lopulta siitä muodostuu "korvamato", jota huomaa hyräilevänsä pitkin päivää. Pikkuhiljaa lisätään nuotteja ja eri korkuisia intervalleja ja näin alkaa koko asteikko hahmottua. Lukemattomien toistojen ansiosta sävelpuhtaus ja intervallien osumatarkkuus kasvaa. Nuottitunnilla on haastetta kaikentasoisille laulajille, kun opetellaan melodian löytämistä nuottikirjoituksesta solmisaatio-menetelmällä, joka todella toimii. Lisäksi on teoriaa ja sointuoppia sopivin annoksin.

Heikki on todella sisäistänyt opettamisen perimmäisen olemuksen.
Hän on kärsivällinen ja kannustava opettaja ja on tehnyt aivan upeat sivustot myös internetin kautta tapahtuvaa harjoittelua varten. Osoitteesta http://laulukoulu.ihmo.fi/ löytyvät sivustot, joita hyödyntämällä jokaisen on mahdollista harjoitella kotonaan. Sivuilta löytyvät myös äänitteinä lauluharjoitteet. Laulutaito ei tule "googlettamalla" ja enteriä painamalla, vaan se vaatii toistoa ja toistoa lihasmuistin luomiseksi.

Mihin on tultu? Apupyörät on voitu poistaa ja nyt on lähdetty horjuen, mutta oikeaan suuntaan polkien katselemaan maisemia.
Kitaran säestyksellä pystyn jo omaksi ja tenniskaverini iloksi olemaan laulusolistina. Tarkkakorvainen vaimoni on tyytyväinen huimasta kehityksestäni, ja voimme laulaa kotona kaksiäänisesti kitaran tukemana. Ennen kaikkea itse huomaan, miten valtava muutos on kolmen vuoden takaiseen osaamiseeni. Nykyään tavoitan itseni hyräilemästä monta kertaa päivässä ja nautin musiikin tekemisestä. Hyräily ei todella ollut ohjelmassani lähes kuuteenkymmeneen vuoteen. Näköjään koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Musiikki ja laulaminen aktivoivat aivoissa laajoja alueita auttaen näin henkisen vireyden säilymistä, ja sekin on hyvä juttu.

Tehkää itsellenne palvelus ja alkakaa laulaa.

Laulun lyömä Laajasalosta.