|
(Mämmilampi Etelä-Konnevedellä, kuva Heikki Varis)
(Laulun otsikkoa klikkaamalla avautuu YouTube-linkki)
Nyt ystävät laulu jo aloittakaa!
Vive la compagnie!
Niin harvoinhan laulella yhdessa saa.
Vive la compagnie.
:,: Vive la, vive la, vive l´amour!
Vive la, vive la, vive l´amour!
Vive l´amour, vive l´amour!
Vive la compagnie! :,:
2. Jos laulankin neitoja ylistäen, vive…
Niin vaimoja, äitejä unhoita en, vive…
Vive la…
3. Me laulamme voimalla veljeyden, vive…
Ja syvällä sielussa tunnemme sen, vive…
Vive la…
4. Nyt laulan myös muistoille, joita mä saan, vive…
Kun ystävän kanssa näin riemuni jaan, vive…
Vive la…
1. Kerrohan isä oi, onko pyöreä maa,
eikö onnensa lintua myös kiinni saa,
miksi taivas niin kaunis ja siintävä on,
sano ootko sä toisinaan myös onneton?
Kerrohan missä aurinko nukkua saa,
onko tuutuna sen meri, taivas vai maa,
miksi pääse en lintujen luo lentämään,
miksi kyyneleet nuo, isä, silmissäs nään?
2. Pienoinen, kerron sen, niin on pyöreä maa,
onnen linnunkin kyllä sä voit saavuttaa,
siksi taivas on kaunis ja siintävä niin,
ettei lintusi joutua voi kadoksiin.
Mutta aurinko ei nuku vaipuessaan,
tietä kuulle ja tähdille antaa se vaan,
ja jos lentää sä voisit, ei lintuja ois,
kyyneleittä en kuunnella sanojas vois.
3. Jos on maa aivan niin kuin on palloni mun,
kierrän sen, onnen tuon sitten syliisi sun.
Pienoinen, sitä ei löydä kulkiessaan,
kerran luoksesi lintuna lentää se vaan.
Missä sen pesä on, kunhan neuvoisit sen,
syliis toisin ja pois sitä päästäisi en.
Pienoinen, se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin, kun sinut mä sain.
1. Äiti jääköön nukkumaan,
puuro lautaselle jää,
ei estää saa, kun juostaan elämään.
Täällä kuudenikäinen
elää hetken jokaisen,
tietämättään onnellinen olla saa.
Laa laa laa laa laa laa laa…
2. Hän juoksee aurinkoon,
kadun poikki riemuiten,
hän puistikkoon käy tossut tömisten.
Toinen kuudenikäinen,
palaa kasvot tummuen,
syliin oman äidin alla pommien.
Laa laa laa laa laa laa laa…
3. Lapset leikkii pihoillaan,
äidit valvoo omiaan,
vaan jossain perheet kodin jättää saa.
Lapsi koskaan tiedä ei,
minne miehet isän vei,
lapsen silmin katsoo lapsi maailmaa.
Laa laa laa laa laa laa laa…
4. Kun kuudenikäinen
on jo kahdenkymmenen,
niin todeks muuttuu leikit lapsuuden.
Leiki, leiki lapsonen,
kaiken muuttaa huominen,
opi siitä, minkä näytti eilinen.
Laa laa laa laa laa laa laa …
Opi siitä minkä näytti eilinen.
1. Kun pieni olin, leluja kai pyysin äidiltäin.
En saanut juuri mitään, mutta äiti sanoi näin:
”Kuule poikani, sait jotain, mikä kerran onnen tuo,
sä suotta muuta toivot, saithan hymyhuulet nuo”.
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät ja valat vannotaan.
Onnen apilaa et kaipaa, ne on tuskin tehokkaat.
Kun hymyhuulet sulla on, niin kullan kyllä saat.
2. En tunne sydänsurua, ei paina murhe muu,
jos teerenpeliin ryhdyn, niin se kyllä onnistuu.
Onnenpyörässäkin tiedän aina voittonumeron,
mua aina onni seuraa siihen yksi syy vain on:
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät ja valat vannotaan.
Onnen apilaa et kaipaa, ne on tuskin tehokkaat.
Kun hymyhuulet sulla on, niin kullan kyllä saat.
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät ja valat vannotaan.
Onnen apilaa en kaipaa, tytöt tehkööt taikojaan.
Kun hymyhuulet mulla on, niin kullan kyllä saan!
1. Muistaa sen tytön pienen voinhan,
muistaa sen pojan pienen voin.
Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin?
Kauniiksi tytön huomaan tulleen,
pitkäksi pojan tulleen niin.
Eilenhän vielä kanssaan leikittiin.
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin.
Siemen niin pian maasta kasvaa
auringonkukaks silmissäin.
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin.
Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin.
2. Millaiset neuvot voisin antaa,
tietänsä miten helpottaa?
Päivittäin toisiltaan he parhaat neuvot saa.
Tyyneltä molemmat he näyttää,
niin kuin hääparin kuuluukin.
Alle tuon katoksen myös tahtoisin.
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin. Siemen…
1. Kun nuoren miehen ujoimman,
näin pöydässä pienen kahvilan,
niin syytä jota tiedä en,
sain hältä suklaasydämen.
Suklaasydän, tinakuoret,
aina murtuu sulaen.
Niitä tarjoo miehet nuoret,
aitoja vain saa mä en.
Bumtsi bum, bumtsi bum bum. Bumtsi bum, bumtsi bum bum!
2. Hän ulkona mua kuljettaa
ja ostaa minkä irti saa,
mut pohjimmiltaan, kuka ties,
on hänkin oikein kelpo mies.
Suklaasydän, sisällensä
kätkee halvan sormuksen.
Kerron hänen isällensä,
aitoja jos saa mä en.
Bumtsi…
3. Hän silmiin kyllä katsoo mua
ja joskus saattaa innostua,
mut jäljennös on arvoton,
jos suklaata vain sydän on.
Suklaasydän, kaunis päältä,
tuskin paljon lohduttaa.
Suudelmatkin tuntuu jäältä,
aitoja kun en mä saa.
Bumtsi…
4. Kun aikamme näin kuljettiin,
jo vihdoin viimein kävi niin,
hän että antoi rakkauden
ja sormuksen ja sydämen.
Suklaasydän, tinakuoret,
nyt jo murtui sulaen.
Niitä tarjoo miehet nuoret,
aitoja vain saanut en. Bumtsi…
Kuinka rakkaus alkoi, se tunnetaan kai.
Siitä on jo kauan , nuo kaksi kun sai
vain tuntea ihmeen ja onnen sen.
Tuo rakkaus on ensimmäinen.
Mistä rakkaus alkaa, nyt tiedetä ei.
Outo voima yhteen, kun ihmiset vei.
He tuntevat ihmeen ja uskovat sen.
Näin rakkaus on ihmeellinen.
Koulutiellä aikanaan, kun näin puhuttiin,
nähnyt ei vain kumpikaan päiviin tuleviin.
Kuka voisi aavistaa, sen milloin rakastuu
ja rakkaus kun syttyy, pois haihtuu kaikki muu.
Mistä rakkaus alkaa, se on salaisuus,
ikivanha varmaan ja meille nyt uus.
Jo aikojen alkuun, se syntynyt on
ja aina on arvaamaton,
ja aina on arvaamaton,
ja aina on arvaamaton.
1. Linnoissa kreivien häät vietetään,
on morsiamell´ kruunattu pää.
Siellä viihdyn suo viini ja samppanja vaan,
sydän kylmä voi olla kuin jää.
Siks´ mieluummin maantiellä tanssin,
kun metsien humina se soi,
minä kultaisen kulkurin valssin,
tule kanssani, tyttö, ohoi!
6. Ei kulkurin rakkaus raakuutta oo,
ei vihansa villiä lie.
Vaikk´talonpojat parjaapi: Voi, poika jo,
käännä sun elämäs tie!
Maantiellä, maantiellä tanssin,
kun metsien humina se soi,
minä kultaisen kulkurin valssin,
tule kanssani, tyttö, ohoi!
7. Oi, tyttö, sä kulkurin kanss´ vaella,
älä sulje hält´ korviasi!
Kas hänkin voi lemmestä kuiskaella
ja täydentää onneasi.
Tule jo, tule jo, tule tanssiin,
kun metsien humina se soi,
tule kultaiseen kulkurin valssiin,
tule kanssani tyttö ohoi!
1. Rikas mies jos oisin,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
kaiken päivää laiskottelisin,
rikas jos mä oisin mies.
Tarvitsis ei raataa,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
jos vain oisin rikas, rikas mies
digga digga rikas, rikas mies.
Niin suuren linnan silloin pystyttäisin keskelle kaupunkia näin
ja parhain pelti kattoa peittämään.
Ja yhdet hienot portaat veis ylöspäin ja yhdet toisi alaspäin
ja yhdet huvin vuoks´ei minnekään.
Sen eessä kalkkunoita, hanhia ois ja valtava määrä kanoja,
äänekkäästi kotkottamassa vaan,
ja niitten kvak kvak kot kot kaa koka hank noin kaikille paljastaisi sen:
kuinka upporikas olenkaan. Ah!
2.Rikas mies jos oisin,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
kaiken päivää laiskottelisin,
rikas jos mä oisin mies.
Tarvitsis ei raataa,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
jos vain oisin rikas, rikas mies,
digga digga rikas, rikas mies.
Voin vaimon armaan nähdä silkkisissä vaatteissaan,
kaksoisleuka hällä on. Kaikenlaiset herkut hän paistattaa.
Hän niskaa nakellen keikkuu oikein kukon lailla.
Oi, mikä näky verraton! Ja piiat kuulla kunniansa saa!
1. Käyn tietäin laulaen,
läpi maailman myrskyjen,
ja kaikki he luulee mun ystäväin,
on maailma auki nyt mun edessäin.
Käyn tieni laulaen,
kuin säveltä kuunnellen.
Mä toisille laulan, mut itsellein vain,
sävel tummana soi rinnassain.
Käyn monta tietä matkallain,
päivästä päivähän
ja monta myöskin lauluain
vie tuuli häipyvä.
Tuota tuskin muistankaan,
päivä kuinka kiiruhtaa,
ennen kuin ilta on taas.
Käyn tietäin laulaen,
läpi maailman myrskyjen
ja kaikki he luulee mun ystäväin,
on maailma auki nyt mun edessäin.
Käyn tieni laulaen,
kuin säveltä kuunnellen.
Mä toisille laulan,
mut itsellein vain,
sävel tummana soi rinnassain.
1. Maa vieras on ja kylmä kevät sen.
Natalia, sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa.
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akaasia.
Taas kerro mulle maasta nuoruutes,
Natalia, sua kuuntelen. Ja tunnen veres virran lämpöisen,
kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina.
2. Maa vieras on ja vieras kansa sen.
Natalia, sua tunne en.
Jaan osas vain ja sellin kivisen
ja unes. Kerran tuoksuu sullekin akaasia.
Vaan silmäis sinen viha tummentaa,
Natalia, kun muistat taas: on vieras hävittänyt armaan maas.
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!
3. Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon.
Natalia, oi kuuletko:
soi yössä rakentajain naurut jo.
He palaavat, ja silloin vapaa on taas Ukraina.
1. Ja näin, kun katseen luo, nyt taaksepäin, on kuva toinen.
Ja näin, jos aika suo, sen paikalleen, mä panna voinen.
Kun sain mä elämän, niin läpi sen, mä omin päin vein.
Nyt oon vain iloinen, kun tieni näin tein.
Mä käy, en katumaan, jos tartuinkin, mä neuvoon väärään.
Kun tien, taas oikeaan, mä löytää sain, nyt suunnan määrään.
Ja näin, kun katselen, mä tieni tään, nyt minne päin vein.
Mä oon, vain iloinen, kun kaiken näin tein.
Myös aikanaan, sen tunnustan, mä maistoin vain maun hunajan.
Mä ahnehdin, mut kuitenkin, taas teoistain mä vastasin.
Nyt pystypäin, oon varma näin, tein viimein oikein.
2. Mä sain ja menetin ja rakastin ja vihaa kannoin.
Ja sen kun oivalsin, mä elää sain, jos elää annoin.
Nyt voin vain naurahtaa, kun joskus tien, mä puuta päin vein,
ja oon vain iloinen, kun kaiken näin tein.
Kun elää mies, näin omillaan, myös vastuuseen hän käy sanoistaan.
Ja sydäntäin, on teot nää: kun aika on, ne jälkeen jää.
Ja jokainen voi nähdä sen, mä teinkö oikein.
1. Siell´ lauantai-iltana valkeat koivut
jo kunnaille antavat lehtevän näyn.
Ne hartaina näyttävät lausuvan sulle:
Vain onnea kaukana kukkuvat käet.
Siis pyöritä lennätä pellavapäätä,
kun silmissä leikkivät säkenet lyö.
Niin kaunista muuall´ ei löytyä saata,
kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö.
Niin kaunista muuall´ ei löytyä saata
kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö.
2. Yön varjoissa tuomi kuin valkea lumi,
se lintujen laulua sinulle soi.
Ei muuten nyt huulet ja polttava poski,
niin loistaa kun omenan kukkaset voi.
Siis pyöritä, lennätä…
1. On arkea elomme tää, ja kaikki mi jäljelle jää,
päivät sen, nuoruuden, usein muistoissa kimaltelee.
Ei aina se ruusuja suo, ei aina se onnea tuo,
kuitenkin, tiedän sen: nuoruuden aika on rakkauden.
Taas muistelen aikaa nuoruuden, kauneinta aikaa rakkauden,
kirkkainta päivää, yötöntä yötä, kanssasi viettää sain.
Nuo kuvina silmissäni näin, häävalssit, hunnut ystäväin,
ilot ja surut, ne kullan murut, kaikki on muistoja vain.
2. On elomme muistoja vain, on elomme haaveita vain.
Päivät sen, nuoruuden, kulkee ohitse kimaltaen.
Ei aina se ruusuja suo, ei aina se onnea tuo, kuitenkin,
tiedän sen: nuoruuden aika on rakkauden.
1. Päättyy yö, aamu saa,
uusi päivä kun kirkkaana koittaa.
Sulle oi, kotimaa,
sävel kaunehin tuulessa soittaa.
:,: Rakastan, elämää,
joka uutena aamussa aukee.
Rakastan elämää,
joka uupuen illassa raukee.:,:
2. Kirkkahin, päivä ei,
aina parhainta loistetta suone.
Unelman, usein vei,
eikä ystävä lohtua tuone.
:,: Rakastan , elämää,
joka kyynelten helminä hohtaa.
Rakastan elämää,
joka myrskyihin tietäni johtaa. :,:
3. Jäänyt on, päivän työ,
ilta varjoja tielleni siirtää.
Kaupungin, sydän lyö,
valot laineille siltoja piirtää.
Rakastan, elämää,
joka nuoruuden haaveita kantaa.
Rakastan elämää,
joka muistojen hetkiä antaa.
Rakastan, elämää,
sille lempeni tahdon mä antaa.
Rakastan elämää,
joka muistojen hetkiä kantaa.
1. Oi kiitos sa Luojani armollinen,
joka hetkestä jonka mä elin.
Kun annoit sa ruumihin tervehen
ja syömen mi sykähteli.
Kun annoit sa tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks
ja hengen herkän ja avoimen,
joka tuutia tuulosen.
2. Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sä kodin hyvän.
Soit äidin niin hellän ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän.
Kun annoit sa myös pari ystävää
ja ne hyvää, en pyydä ma enempää
ja annoit armahan isäinmaan,
jota kyntää ja rakastaa.
3. Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit.
Kun riemut ja murheet lapsosen,
näin sävelten siivillä kannoit.
Sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sinulle siitä mä vastaan vain.
Ja leiviskästäni tilin teen:
miten käytin mä kanteleen.
1. Elämä on meri, meri kauhistaa,
kun se vaahtopäinä kiehuu, raivoaa.
Mistä turvan löytää mieli levoton?
Kuka auttaa voisi, yö kun synkkä on?
2. Isä, sinuun katson tuskan tulessa.
Sinä tahdot aina kantaa minua.
Sinulle saa huutaa henki rauhaton.
Löydän lohdutuksen, yö kun läsnä on.
3. Murheen musta laakso silloin valkenee.
Askeleita ottaa arka rohkenee.
Kanssasi en pelkää, Isä, yötäkään.
Kanssasi voin käydä tuskan pimeään.
4. Siunaa elämääni, siunaa työtäni.
Auta, että tunnen läsnäolosi.
Anna lampun loistaa, mieli tyynnytä.
Isä, öin ja päivin pidät kädestä.